Tampereen yliopisto
Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö
Filosofian maisterin tutkinto
ENTCHEVA, STELLA: Tulkinnallinen lähestymistapa kielen ja kulttuurin vuorovaikutukseen
Pro gradu -tutkielma, 65 sivua
Joulukuu 2016
Kieli on ihmisten tapa rakentaa todellisuutta. Inhimillinen kieli on tavattoman
monimuotoinen ja kykeneväinen ilmaisemaan paljon laajempia kokonaisuuksia kuin eläinten
viestintäjärjestelmät. Kielen kehitys on yhtäältä sidoksissa yksilön kognitiivisten, affektiivisten,
psykomotoristen ja sosiaalisten kykyjen kehitykseen ja toisaalta kulttuurisiin seikkoihin.
Tutkimuksessani analysoin lapsen kielen kehitykseen yhtenä tekijänä vaikuttavien
lorujen ja laulujen merkitystä kielellisen hahmottamisen kannalta. Kielen omaksumista on tutkittu
paljon, mutta lapsille osoitettuja ja lasten käyttämien leikkimielisten kieliaineistojen tutkimus on
jäänyt taka-alalle mekanistisempien oppimismekanismien analyysin tieltä.
Perustan tutkimukseni metodologisen aineksen osalta ennen kaikkea psykolingvistiseen
tutkimukseen (Piaget, Vygotski, Bruner, jne.), joka on viime vuosina painottanut lapsen
ensimmäisten ikävuosien merkitystä kielelliselle kehitykselle. Perimmäisenä pyrkimyksenä on etsiä
vastausta siihen, miten kielellinen ilmaisu kuvaa yhteiskunnan asennetta pienimpiä jäseniään
kohtaan. On selvää, että yhtenä keskeisenä elementtinä lapsen kielen kehityksessä on suhde
vanhempiin/hoitajiin ja heidän kanssaan muotoutuva interaktiivinen kommunikaatio.
Tutkielmani korpus koostuu kansanperinteen piiriin kuuluvista teksteistä neljällä eri
kielellä (ranska, espanja, suomi, bulgaria). Lorut, leikit, laulut, pirileikit, jne., ovat kehittäneet lapsen
kykyä mieltää itsensä osaksi yhteisöä ja sen kulttuuriperintöä ja siten edesauttaneet myös kielellistä
kehitystä. Merkittävä osa lapsuuden ajan kognitiivisista prosesseista ovat tukena myöhemmille
päämäärään tähtääville toiminnoille.
Korpukseni 31 tekstistä 7 on ranskan-, 9 suomen-, 8 espanjan ja 7 bulgariankielisiä.
Kaikissa näissä teksteissä, kielestä riippumatta, on yhteisiä elementtejä kuten esimerkiksi toistoa,
luettelointia, loppusointuja, assonansseja ja alkusointuja. Niiden perimmäisenä tarkoituksena on
mnemoteknisiä keinoja käyttäen opettaa lapsi hahmottamaan ympäröivää yhteiskuntaa ja itseään sen
osana. Olen kiinnittänyt erityistä huomiota ns. sormileikkeihin, joissa usein yhdistyvät leikki, loru ja
laulu. Yhteisten piirteiden rinnalla on myös tekstejä toisistaan erottavia elementtejä.
Analysoimistani teksteistä voi havaita mm., että suomalaisissa lastenloruissa on usein pelottavia
piirteitä, kun taas ranskalaisia ja espanjalaisia loruja leimaa tietty kepeys. Mitä puhtaasti kielellisiin
seikkoihin tulee, niin ranskan- ja espanjankieliset tekstit erottuvat muista kompleksisemman
syntaksinsa kautta, kun taas suomalaisia tekstejä leimaa monimuotoinen äännemaailma.
Bulgarialaisten tekstien silmiinpistävä ominaisuus taas on niiden leikkimielisyys.
Korpuksen teksteissä havaittavat erot kuvaavat todennäköisesti hyvinkin merkittäviä
eroja kunkin kulttuurin ominaispiirteiden välillä. Lapset oppivat oman kulttuurinsa erityispiirteet
kielen kautta, minkä vuoksi lorut, laulut ja leikit valmistavat lapsia toimimaan oman kulttuurinsa
perusperiaatteiden mukaan.
On selvää, että tutkimukseni ei laajuudeltaan ole riittävä laajojen yleistyksien tekemistä
varten. Analyysini osoittaa kuitenkin suppeudestaan huolimatta, että kielelliset ja kulttuuriset erot
ovat keskeisessä asemassa lapsen kehittyessä yhteisönsä jäseneksi. Ne valottavat myös kiinnostavasti
kulttuurisia erikoispiirteitä ja sitä, mitä kussakin yhteisössä pidetään arvokkaana. Uusia
tutkimusmahdollisuuksia tällä saralla on huomattavan paljon.
Avainsanat: loru, sormileikki, lapsen kehitys, kielen omaksuminen, kulttuuri